Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Valitse kieli

  • fi

    Sivuston kieleksi on valittuna suomi.

  • en

    Set english as the language of the page.

Jenni Tieahon teokset Yövieraat.

Jenni Tieahon veistokset Yövieras-veistokset esillä taidemuseon edustalla 15.6.−11.9.2022.

Riihimäen taidemuseon edustalla​ on esillä kaksi taiteilija Jenni Tieahon Yövieras-sarjaan kuuluvaa veistosta 15.6.−11.9.2022. Veistokset kuuluvat osaksi kolmen teoksen Yövieraat-sarjaa. Teokset Yövieras 1 ja Yövieras 2 ovat vuosilta 2013−2014. Kolmas sarjaan kuuluvista teoksista on tänä kesänä esillä Lohjan museon puutarhassa Jenni Tieahon ympäristötaidenäyttelyssä.

Yövieraat-teokset ovat osa Jenni Tieahon 23-vuotista ympäristö- ja ekotaidetuotantoa. Veistosten keskiössä ja lähtökohtana on luonnonmateriaalien käyttö, käsityö ja aika. Aikaa yhden Yövieras-veistoksen valmistumiseen on kulunut noin yksi vuosi. Näin ollen teokset on nähty myös ”hitaana taiteena.” Kolmen metrin korkeuteen ulottuvien Yövieraat-veistosten materiaalina on käytetty terästä, puuta ja maitohorsman syysvillaa. Jenni Tieaho kuvailee Yövieraat-teoksia mm. seuraavasti:

"Yövieraat-teoksissa hevonen kannattelee meitä, kun omat voimat eivät riitä, tämä on mielikuva luottamuksen kokemuksen tärkeydestä meille… Teokset voi nähdä myös jättiläismäisinä shakkinappuloina, joista löytyy myös mustahevonen ja valkoinen ratsu.”

"Yövieraat viittaavat öisiin uniimme, emme voi kieltää öisiä uniamme ilmestymästä, emmekä myöskään vaatia niitä ilmestymään. Unemme ovat kuin toinen todellisuus arkitodellisuutemme rinnalla, unistaan haluaa saada selkoa, unet ovat usein hyvin tunteita kuohuttavia ja parhaimmillaan meitä eheyttäviä.”

Jenni Tieaholla työskentelyn lähtökohdat ovat myös suomalaisessa mytologiassa ja myyttisessä metsätarustossa. Jenni Tieaho hakee ideanituja metsissä samoillen, peurojenpoluilla juosten, lumikenkäillen kallioilla tai metsäteillä pyöräillen. Taiteilija työskentelee paljon ulkosalla, myös talvet. Hänen työskentelynsä lähtee aina materiaalin kiehtovuudesta, jolloin syntyy ikään kuin  kumppanuus materiaalin ja taiteilijan välillä aina teoksen valmistumiseen saakka. Tieahon käyttämiä luonnonmateriaaleja ovat muun muassa: koivuntuohi, villipaju sekä kasvien eri osat. Tieaholle luonto on kuin toinen kansalaisuus ja kieli: luonnossa on mahdollista muodostaa käsitystä ajasta, rajoista, hyvästä ja pahasta.

Jenni Tieaho (s. 1969) on kuvanveistäjä ja ympäristötaiteilija, joka on saanut perusteellisen taidekoulutuksen ja työskennellyt alalla yli 20 vuotta. Uransa aikana Tieaho on osallistunut lukuisiin yksityis- ja yhteisnäyttelyihin. Siuntiossa asuvan ja työskentelevän Tieahon teoksia on muun muassa Suomen Valtion taidekokoelmissa sekä Helsingin kaupungin ja Saastamoisen säätiön kokoelmissa. Tieaho on saanut vuosien varrella lukuisia apurahoja ja stipendejä.

Jenni Tieahon taiteilijatapaaminen Riihimäen taidemuseossa Suomen kuvataiteen päivänä sunnuntaina 10.7. klo 14−15 ja Taiteiden yönä perjantaina 9.9. klo 18−19. ​