Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Valitse kieli

  • fi

    Sivuston kieleksi on valittuna suomi.

  • en

    Set english as the language of the page.

Eva Baggen maalaus Omakuva vuoldeta 1899.
Eva Bagge, Omakuva, 1899. Öljy kankaalle. Riihimäen taidemuseo, Tatjana ja Pentti Wähäjärven kokoelma, PW-108:21.

Alastomat ja puetut

4.9.2021-17.4.2022

Taiteessa on kiinnostuksen pääkohteena ollut aina ihminen: puettuna, pukeutuneena tai alastomana. Ihmisvartalon kuvaus on kuulunut myös keskeisenä taiteen opiskeluun. Taidekouluissa ja ateljeissa on piirretty ja maalattu alastonmalleja ja henkilötutkielmia. Tällaiset teokset ovat ilmentäneet aina jotakin eri aikakausien kauneusihanteista, vallitsevista normeista ja taiteen tavoitteista.

Pukeutumalla ihminen voi olla hyvinkin alaston. Luemme merkityksiä vaatteista ja asusteista ja tulkitsemme mitä kukin niillä haluaa viestittää.

Myös näyttelyn teokset on puettu merkityksillä. Muotokuvissa puku, asu ja asusteet samoin kuin kuvausmiljöökin pienine detaljeineen kertovat niin kantajansa statuksesta, ajan muodista ja tyylistä kuin aikakaudesta ja sen kuvauskonventioista yleensä. Teokset kokonaisuudessaan paljastavat jotakin myös tekijästään, taiteilijasta itsestään ja hänen suhteestaan kuvattavaan.

Riihimäen taidemuseon näyttelyssä on esillä alastontutkielmia ja henkilötutkielmia hienoine pukuineen ja näyttävine hattuineen. Näyttely tarjoaa kuvakulman näyttelyn teemaan Riihimäen taidemuseon kokoelmien, pääasiassa 1900-luvun alkupuoliskolle ajoittuvien maalausten, veistosten ja grafiikantöiden kautta.

Esillä on teoksia mm. Hugo Backmanssonilta, Eva Baggelta, Gunnar Finneltä, Matti Hauptilta, Ester Heleniukselta, Kosti Meriläiseltä, Ingrid Ruinilta, Helene Schjerfbeckiltä, Louis Sparrelta, Ville Vallgrenilta, Dora Wahlroosilta ja Anders Zornilta.

Teokset kuuluvat pääosin Riihimäen taidemuseon Tatjana ja Pentti Wähäjärven kokoelmaan.