Hyppää sisältöön

Valitse kieli

  • fi

    Sivuston kieleksi on valittuna suomi.

  • en

    Set english as the language of the page.

Kuva: Kukka Pitkänen

Taidetekemistä lapsille

Taidemuseokäynti innostaa monesti näyttelykävijääkin tekemään taidetta. Taiteilemaan voi tulla museon työpajatilaan, mutta monenlaista mukavaa voi tehdä kotoakin käsin.

Alta löydät muutamia ideoita kotona tapahtuvaan taidetyöskentelyyn – ja vaikka ohjeet on suunnattu ensisijaisesti lapsille, mikään ei estä muunkin ikäisiä kokeilemasta näitä tehtäviä! 😄

Näyttelyssä pääset tutustumaan yli sata vuotta sitten eläneiden taiteilijoiden teoksiin ja ihailemaan niissä hehkuvia upeita värejä.

1. Sokerimaalaus

Maalaaminen on aina mukavaa, mutta kun käyttöön otetaan vesivärien lisäksi sokeriliemi, tulee tekemisestä vielä hauskempaa! Helpolla sokerimaalaustekniikalla saat tehtyä upeita teoksia, joissa värit sekoittuvat toisiinsa jännittävillä tavoilla. Katso alta ohjeet tähän tekniikkaan:

Hyppää upotuksen yli: Esittelyvideo sokerimaalauksesta

Esittelyvideo sokerimaalauksesta

Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

2. Väritehtävää

  • Kuinka tärkeitä värit ovat sinulle? Mitä ne sinulle merkitsevät? Mikä on lempivärisi? Onko joitain värejä, joista et pidä ollenkaan? Ja jos, niin miksi et?
  • Oletko koskaan miettinyt, kuinka monta väriä tunnistat? 10? 20? ehkä 50?

Tutkijoiden mukaan ihmissilmä pystyy erottamaan toisistaan miljoonasta 10 miljoonaan eri värisävyä! Tietenkään emme pysty erikseen nimeämään kaikkia näitä sävyjä, mutta joka tapauksessa on hienoa kyetä löytämään näin paljon erilaisia värejä ympäriltään.

Värit ovat kiinnostaneet ihmisiä aina. Niitä on tutkittu paljon. Väreistä löytyy kolme perusväriä, joista sekoittamalla saadaan aikaa uusia, tuttuja värejä.

Päävärit - punainen, sininen ja keltainen.

Päävärit ovat punainen, sininen ja keltainen.

Kun keltainen sekoitetaan punaiseen saadaan oranssi väri.

Kun sininen sekoitetaan punaiseen saadaan violetti väri.

Kun sininen sekoitetaan keltaiseen saadaan vihreä väri.

Havainnekuva väliväreistä.

Näitä sekoitettuja värejä kutsutaan väliväreiksi.

Jotkut värit sulautuvat saumattomasti yhteen, ja toisista yhdistelmistä tulee hyvinkin erillinen vaikutelma. Tällaisia toisistaan kaukana olevia värejä kutsutaan vastaväreiksi.

Näitä vastaväripareja ovat sininen-oranssi, keltainen-violetti ja punainen-vihreä.

Väriympyrässä vastavärit näkyvät vastapäätä toisiaan.

Havainnekuva vasta-väreistä.

Taiteilija pystyy vaikuttamaan paljon teoksensa tunnelmaan värivalinnoillaan. Osa väreistä mielletään lämpimiksi ja osa kylmiksi. Karkeasti jaoteltuna punakeltaiset värit ovat lämpimiä ja sinivihreät kylmempiä.

Värien lämpötilat.

Olemme melko tottuneita olettamaan asioita tietyn värisiksi: Taivas on sininen, kasvit vihreitä ja pilvet ja lumi ovat valkoisia. Vai ovatko sittenkään?

Valaistus, vuorokauden aika ja sääolosuhteetkin voivat muuttaa paljon ympäristömme värejä. Yllättäviä värejä löytyy sieltä täältä.

Kokeilepa vaihtelun vuoksi piirtää kaikki aivan toisella tavalla kuin mihin olet tottunut!

Älä tee mitään tavalliseen tapaan, vaan haastaa itseäsi näkemään ja piirtämään kaikki uusissa väreissä.

Kun seuraavan kerran liikut ulkona, tarkkaile näkemääsi.

Ovatko kaikki kasvit vihreitä? Ovatko puun rungotkaan aina ruskeita? Löytyykö niistä ehkä muitakin värejä, esimerkiksi vihreää ja violettia? Ja kun valo osuu sopivasti lumeen, se ei ehkä näytäkään enää ollenkaan valkoiselta… Paina nämä havainnot mieleesi- ehkä voit käyttää niitä myöhemmin piirroksissasi ja maalauksissasi.

Kokeile tehdä teos käyttäen vain yhden värin eri sävyjä.

Maalaa vaikkapa vesiväreillä vihreä meri jossa ui vain vihreitä kaloja ja muita otuksia. Tai sinisiä lintuja sinisellä taivaalla. Tai vihreitä käärmeitä vihreässä maastossa… Nyt joudut todella haastamaan itseäsi löytääksesi erilaisia sävyjä yhdestä väristä!

Värien yhdistely on hauskaa. Kokeile tehdä erilaisia värisommitelmia esimerkiksi lehdistä leikkaamistasi kuvista

Tarkista, mitä lehtiä saa leikellä ja mitä ei. Leikkaa erivärisiä kohtia ja tee niistä haluamasi kokonaisuus liimaamalla lehtileikkeitä paperille tai pahville.

Voit kokeilla yhdistää värit sulavasti kuin sateenkaaressa, tehdä vastaväripareja tai keskittyä vain yhteen tai kahteen lempiväriisi. Tärkeintä on, että tekeminen tuntuu kivalta.

Lisää kivoja väritehtäviä ja muutakin taidetekemistä löydät esimerkiksi tältä sivustolta.

Hauskoja hetkiä värien parissa!