Hyppää sisältöön

Valitse kieli

  • fi

    Sivuston kieleksi on valittuna suomi.

  • en

    Set english as the language of the page.

Ilmari Gryta teos Saapuvat ja lähtevät vuoldeta 2011.
Ilmari Gryta, Saapuvat ja lähtevät, 2011. Koivuvaneri, teräs, pelti ja sähkö. Taiteilijan omistuksessa.

Ilmari Gryta – Kadonnut aika

17.10.–14.2.2016

Kuvanveistäjä Ilmari Grytan (s. 1979) yksityisnäyttely Kadonnut aika rakentuu näyttelykokonaisuudesta, joka käsittelee teemaltaan ajan kulkua. Näyttelyssä on esillä installaatioita ja veistoksia: kolme vanhempaa teosta ja yksi juuri valmistunut. Taiteilija on kiinnostunut aikakäsite-teeman lisäksi tarkastelemaan ihmistä keksijänä, osana yhteisöä, joka muokkaa ympäristöään ja siirtää oppimiaan taitoja ajassa eteenpäin tuleville sukupolville.

Ilmari Gryta on valmistunut Kuvataideakatemian kuvanveistolaitokselta vuonna 2008. Puolassa syntynyt ja Riihimäellä asunut kuvanveistäjä on osallistunut lukuisiin ryhmä- ja yksityisnäyttelyihin.

Näyttelyni Kadonnut aika rakentuu teoskokonaisuudesta, joka käsittelee teemaltaan ajan kulkua. Näyttelyssä on esillä kolme vanhempaa teosta ja yksi juuri valmistunut. Omaa tekemistäni tarkastellessani olen huomannut, että teemana ajankäsite on kiinnostanut minua jo taitelijaurani alusta lähtien. Huomaamattani ja osin tietoisesti olen työskentelyssäni aina uudelleen palannut aika-teemaan, jolla on yhteiskuntamme toimivuuteen suuri vaikutus. Kiinnostukseni tähän aiheeseen johtunee siitä, että ajankäsite on ihmisen luoma. Sen muotoutuminen liittyy voimakkaasti ihmisen käyttäytymiseen ja sen kautta ihmisen luomaan maailmaan, jota päämäärättömän määrätietoisesti rakennamme.

Olen myös kiinnostunut tarkastelemaan ihmistä keksijänä, osana yhteisöä joka muokkaa ympäristöään ja siirtää oppimiaan taitoja ajassa eteenpäin tuleville sukupolville. Mielenkiintoista on, kuinka lyhyessä ajassa ihminen voi, tarkoituksella tai tarkoituksetta, myös kadottaa nämä taidot.

Ennen konkreettista työskentelyäni, siis teosten tekemistä, pyörittelen pitkään kiinnostavia aiheita mielessäni ja pyrin siirtämään ne kuvalliseen muotoon. Tämän jälkeen ryhdyn toteuttamaan teoksiani. Lopputulos voi olla erilainen kuin alun mielikuva teoksesta, mutta toteutustapa on sama. Toisin sanoen, olen toteuttanut näyttelyni teokset aikaa hukaten, miettien ja hitaasti kiiruhtaen.

- Ilmari Gryta