Hyppää sisältöön

Valitse kieli

  • fi

    Sivuston kieleksi on valittuna suomi.

  • en

    Set english as the language of the page.

Chili-kasvi.

Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger – Paperittomien puutarha

17.6.–13.9.2017

Riihimäen taidemuseon ja poliisiaseman yhteisellä piha-alueella sijaitseva ja taidemuseon sisätiloihinkin leveyttäytyvä ympäristötaideteos Paperittomien puutarha (17.6.–1.10.2017) esittelee kasveja, joita Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger ovat tuoneet Suomeen matkoiltaan usean vuoden aikana. Teos pohjaa samannimiseen taiteilijakirjaan (2013), joka esittelee neljäntoista kasvin yksilölliset matkatarinat. Osa kasveista on peräisin alkuperäisiltä kasvualueiltaan, ja osan on ihminen puolestaan tuonut muualta kyseiselle alueelle. Yhdistävä tekijä on kuitenkin se, että kaikki kasvit ovat alun perin EU-alueen ulkopuolelta.

Teoksen perustana ovat taiteilijaparin varhaisemmat, kasvien kansainvälisiä reittejä tutkineet teokset, joissa luonnon ja kulttuurin vuorovaikutus nousee esiin maahanmuuttajiin ja pakolaisiin kytkeytyvien metaforien kautta: Emigranttitarha esittelee 26 koriste- ja hyötykasvia, jotka ovat juurtuneet osaksi suomalaista kulttuuria. Videoteos Haitallisten vieraslajien puutarha puolestaan antaa kirjaimellisesti äänen haitallisiksi julistetuille kasveille ja altistaa katsojan samalla tuntemattoman kohtaamiselle. Siirtolaispuutarha puolestaan esittelee Saaren kartanon mailla kasvavia muinais- ja uustulokkaita sekä niiden matkatarinoita.

Ympäristötaideteos Paperittomien puutarha on osa Riihimäen Vanhalla Lasitehtaalla järjestettävää laajaa nykytaidenäyttelyä Joka hetki on poikkeus, joka avautuu entisessä teollisuuskiinteistössä kokonaisuudessaan 1. heinäkuuta 2017. Näyttely kuuluu valtion taideteostoimikunnan seitsemälle suomalaiselle paikkakunnalle ulottuvaan, Marketta Hailan kuratoimaan näyttelysarjaan State of the Art – nykytaidetta valtion taideteostoimikunnan kokoelmasta. Kesällä 2017 sarjassa nähdään samanaikaisesti näyttely Vielä hetki lapsena Heinolan taidemuseossa.

Valtion taideteostoimikunta ja Riihimäen kaupungin kulttuuripalvelut järjestävät Paperittomien puutarhan yhteistyössä Riihimäen kaupungin katu- ja puistoyksikön ja Riihimäen taidemuseon kanssa.