Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Valitse kieli

  • fi

    Sivuston kieleksi on valittuna suomi.

  • en

    Set english as the language of the page.

Anni Paunilan teos Tyynimeri.
Anni Paunila, Tyynimeri.

Väriunia – Anni ja Pekka Paunila

9.3.–21.4.2003

Väriunia on isän ja tyttären yhteisnäyttely. Riihimäellä syntynyt Pekka Paunila (s. 1949) työskenteli Kumelan lasitehtaan tuotesuunnittelijana ja puhaltajamestarina vuosina 1966–1984. Vuonna 1986 hän perusti Riihimäen Hyttikortteliin oman studion, jossa edelleen työskentelee. Nykyisin Helsingissä asuva Anni Paunila (1978) on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta keramiikka- ja lasisuunnittelun osaltolta taiteen kandidaatiksi vuonna 2001. Hän on saanut kunniamaininnan Minon 6. kansainvälisessä keramiikkakilpailussa v. 2002.

Haluan taiteellisessa työssäni keskittyä kuvaamaan mielenliikkeitä, hetkiä, tunnelmia. Maalauksissani käytän kerroksellista tekniikkaa, joka luo töihin ainutkertaisen tunnelman, rytmin, sekä kuvioita, jotka muodostavat viitteellisiä kertomuksia. Toivon töideni olevan nähtävissä ja nautittavissa mielikuvitusta käyttäen, jolloin väri ja kuvioalueet muodostavat eri kuvia katsojasta riippuen. Maalaukseni ovat myös ripustettavissa miten päin tahansa, jolloin maalaus muuttuu toiseksi. Näen itse maalaukseni tietynlaisina moderneina mietiskelykuvina, pohjolan mandaloina. Käytän töissäni voimakkaita värejä, joiden uskon piristävän ihmismieltä.

Keramiikkatöissäni haluan keskittyä materiaaliin itseensä ja siihen liittyviin prosesseihin. Näyttelyssä on esillä kahdentyyppistä keramiikkaa: uniikki ja sarjatuotantoesineitä. Uniikkiesineistä mainittakoon dreijatut puu-uunipoltetut celadon- ja häränverilasitetut lautaset, jotka jatkavat osallaan suomalaista keramiikkatraditiota. Sarjatuotantoesineistä esillä ovat Minon kansainvälisessä keramiikkakilpailussa Japanissa palkitut posliiniset tarjoiluastiat.

- Anni Paunila

Pyrin töissäni ilmentämään tarujen ja tarinoiden rikasta maailmaa. Useinmiten ne ovat fiktiivisiä, eivätkä ole sidottu todellisuuteen, vaan ne kuvastavat enemmänkin unenomaisia lähtökohtia. Värillisen lasin käyttö eri tekniikoissa on haastellista kokeilua toisenlaisen lopputuloksen saamiseksi, joka on mahdollista vain studiotyöskentelyssä.

- Pekka Paunila

Näyttelyn yhteydessä järjestetään Värinä-työpaja, joka on tarkoitettu 5–7-vuotiaille riihimäkeläisille koulu-, päiväkoti- ja perhepäivähoitoryhmille. Työpaja järjestetään yhteistyössä Hyvinkään taidekoulun kanssa.