Hyppää sisältöön

Valitse kieli

  • fi

    Sivuston kieleksi on valittuna suomi.

  • en

    Set english as the language of the page.

Vanha mustavalkoinen valokuva Riihimäen Hämeenkadulta, jossa nainen katsoo romani-naisen perään kaupan ovelta.
Kuva: Kaupunginmuseon kuvakokoelmat

Riihimäen kaupunginmuseon näyttely: Romanit – tuntematon vähemmistömme

8.4.−8.8.2021

Romanit ovat kuuluneet omaleimaisena ja sitkeästi kulttuurinsa säilyttäneenä osana suomalaisuutta aina 1500-luvulta lähtien, vainoista ja syrjinnästä huolimatta. Suomalaisten romanien kulttuuriin kuuluu oma kielensä, pukeutumiskoodistonsa sekä käytöstapansa. Romanikulttuuri onkin ennen kaikkea tapa- ja ihmissuhdekulttuuria.

Romaniaktiivit ja -yhdistykset ovat 1960-luvulta lähtien järjestäneet romanikulttuurinäyttelyitä eri puolilla Suomea. Myös museoissa on ollut esillä joitakin romaninäyttelyitä, kuten Suomen kansallispukukeskuksen ”Tie romanien elämään”-näyttely vuonna 2006, ”Varokaa, mustalaisia! Väärinymmärryksen historiaa”-näyttely Helsingissä vuonna 2009, ja Nurmeksen museossa vuonna 2012 järjestetty Palmin romanisuvusta kertova näyttely.

Kanta-Hämeen alueella ei kuitenkaan ole aiemmin pidetty näyttelyitä romanikulttuurista. Riihimäen kaupunginmuseo ja Riihimäen kaupungin kulttuuripalvelut järjestävätkin nyt yhdessä Kanta-Hämeen Romaniyhdistys ry:n kanssa suomalaista romanikulttuuria esittelevän näyttelyn, jossa on esillä muun muassa suomalaisten romanien hienoja käsitöitä ja asuja. Näyttely avautui Riihimäen taidemuseossa romanien kansallispäivänä 8.4.2021 ja on esillä 8.8.2021 asti. Riihimäen kaupunginmuseo on suljettu vuoden 2021 kokoelmien läpikäymisen vuoksi.

Näyttelyn avajaiset järjestettiin  torstaina 8.4. klo 11.00 kokonaan verkossa. Sisäministeriö suosittaa kyseisenä päivänä yleistä liputusta.

Avajaispuheen pitää opetusneuvos Henry Hedman. Haastateltavana kuullaan myös Fanny Hedmania. Musiikkia esittävät Anette Åkerlund ja Tuula Åkerlund säestäjänään Valfrid Åkerlund. Ohjelmassa on muunmuassa romanien kansallislaulu Gelem Gelem sekä Anette Åkerlundin omia sävellyksiä ja sanoituksia. Romanien 500-vuotisesta historiasta räppää Daniel Åkerlund.

Hyppää upotuksen yli
Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.
Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.