Hyppää sisältöön

Valitse kieli

  • fi

    Sivuston kieleksi on valittuna suomi.

  • en

    Set english as the language of the page.

Shoen Uemuran teos Botanyuki (Suuria lumihiutaleita).
Shoen Uemura, Botanyuki (Suuria lumihiutaleita).

Kelluvan maailman lumo

18.5.–7.10.2012

Japanilaisia puupiirroksia

Näyttelyssä on esillä 1700- ja 1800 -lukujen ukiyo-e-puupiirroksia eri tuotantokausilta taidegraafikko Tuula Moilasen yksityiskokoelmasta. Tuula Moilasta on jo pitkään kiehtonut japanilaisen puupiirroksen traditio. Asuessaan ja työskennellessään Japanissa yli 20 vuoden ajan Moilanen on onnistunut keräämään laajan kokoelman vanhoja ukiyo-e-vedoksia. Niiden aiheina ihastuttavat keimailevat kaunottaret, dramaattiset kabuki-näyttelijät ja herkät maisemat. Kokoelman teokset ovat nyt ensi kertaa esillä. Näyttely avaa puupiirrosten hienouksia erityisesti keräilijän ja taidegraafikon näkökulmasta.

Koan – Tatuoinnin kuvia

Kuvataiteilija Samuli Niemisen teos Koan esittää katsojalle kysymyksen, joka on ”järjen tavoittamattomissa mutta intuition saavutettavissa”. Taiteilija yhdistää teoksessaan valokuvaa, veistosta ja japanilaista tatuointikuvastoa. Taidemuseossa on tarjolla myös kirjallisuutta, jonka kautta voi tutusta paremmin puupiirrosten ja tatuoinnin välisiin yhteyksiin.

Tilateos Puusta ja valosta

Arkkitehti–puuseppä Yoshimasa Yamadan tilateos Puusta ja valosta on suunniteltu näyttelyä varten. Ilmavasti asetellut tervalepästä sahatut laudat muodostavat museotilaan erillisen, lumoavan maailmansa. Yoshimasa Yamada kertoo vaikuttuneensa japanilaisen Junichiro Tanizakin ajattelusta:

On eräs vanha laulu, jossa sanotaan: Risuja, keräämme ja kasaamme, syntyy maja, pura se pois, jälleen on pelto. Se on meidän ajattelutapamme – asia ei ole kaunis, vaan sitä ovat varjojen kuviot, valohämy, jonka asiat luovat toisiaan vasten.

- Junichiro Tanizaki, Varjojen ylistys, 1933